Vastuullisia hankintoja

  • VR Group tekee hankintansa vastuullisesti ja edellyttää vastuullisuutta myös alihankkijoiltaan.

VR Group on maamme mittakaavassa merkittävä hankkija. Vuonna 2015 VR Group teki hankintoja yli 650 miljoonalla eurolla. Hankinnat tehtiin pääasiassa Suomesta ja EU-alueelta.

Kaikissa tavaroiden ja palveluiden hankinnoissa noudatetaan konsernijohtoryhmän hyväksymää konsernitasoista hankintaohjetta, toimintaohjeita ja hankinnan strategiaa. Pääosan hankinnoista tekee keskitetty hankintayksikkö. Kilpailutuksia säätelee rautatieliikenteen osalta Erityisalojen hankintalaki, joka muuttuu vuoden 2016 aikana ja tuo mukanaan pakollisena vaatimuksena muun muassa sähköisen kilpailutuksen.

Hankinnan keskeisinä tavoitteina ovat sähkön hankinta uusiutuvista energialähteistä (konsernin ympäristölupaukset) ja ympäristökriteereiden käyttäminen Erityisalojen hankintalain mukaisten kilpailutusten toimittaja- ja tuotevalinnoissa.

Lue lisää hankintojen johtamisesta