Vuosiraportin kuvaus

Tavoite

Vuosiraportin tavoitteena on antaa lukijalle monipuolinen kuva VR Groupin toiminnasta vuonna 2016. Vuosiraportti kertoo VR Groupin konsernin taloudellisesta tuloksesta ja liiketoimintojen kehityksestä. Vuosiraportti kuvaa myös konsernin vastuullisen toiminnan sitoumuksia ja periaatteita, sekä saavutettuja tuloksia ja tulevaisuuden näkymiä.

Aikaisemmin julkaistut raportit

VR Group julkaisee vuosiraportin vuosittain. Vuosiraportteja on julkaistu yhtäjaksoisesti vuosina 2009–2015 sekä kolme vastuuraporttia vuosina 2005, 2007 ja 2008. Ennen vuotta 2009 konserni julkaisi vuosittain vuosikertomuksen sekä erillisen ympäristöraportin joka toinen vuosi.

Kohderyhmät

VR Groupin vuosiraportti on tarkoitettu kaikille VR Groupin sidosryhmille. Monet raportin osa-alueet on suunnattu ensisijaisesti päättäjille, viranomaisille sekä konsernin yritys- ja henkilöasiakkaille.

Vuosiraportti 2016 julkaistaan sähköisessä muodossa VR Groupin internetsivuilla suomeksi ja englanniksi. Vuosiraportti käsittää erillisen toimintakertomus- ja tilinpäätösraportin sekä vastuullisuusraportin, jotka löytyvät verkkoraportin sisältä.

Rajaukset ja laskentarajat

Vuosiraportin tiedot ovat tilikaudelta 2016. Vuosiraportti kattaa kaikki VR Groupin liiketoiminnot.

Vastuullisuuden tunnusluvuissa ei ole mukana VR Transpointin maantielogistiikan tai VR Trackin kansainvälisiä toimintoja. VR:n matkustajaliikenteeseen kuuluvista Pohjolan Liikenteestä ja Avecrasta, VR Transpointin maantielogistiikasta sekä VR Trackistä raportoidaan vastuullisuuden tunnusluvuissa ne tiedot, jotka voidaan kerätä tällä hetkellä käytössä olevilla järjestelmillä. Tämä ei vaikuta olennaisesti konsernin ja tytäryhtiöiden tietoihin tai niiden vertailukelpoisuuteen.

Ympäristötunnusluvuissa on mukana vain konsernin Suomen toimintojen tiedot.

VR Groupin vuosiraportissa alihankkijoiden toimintoja koskevia tietoja ei raportoida. Ainoastaan polttoaineen kulutusluvuissa on mukana VR Transpointin maantielogistiikan alihankkijoiden käyttämä polttoaine, koska maantielogistiikan liikenne tapahtuu alihankkijoiden kalustolla.

Vuosiraportissa ei käsitellä Liikenneviraston tai Liikenteen turvallisuusviraston toimialueelle kuuluvia asioita, kuten valtion rataverkkoa tai sen kehittämistä ja ylläpitoa.

Lähteet

Vuosiraportin tietojen kokoamiseen osallistuu useita henkilöitä kaikilta VR Groupin liiketoiminta-alueilta sekä vastuullisuuden eri osa-alueilta. Työtä ohjaa vuosiraportin ohjausryhmä. Vuosiraportti esitellään konsernin hallitukselle ja hallintoneuvostolle.

Vuosiraportin tiedot on kerätty useista lähteistä. Taloudellisen vastuun tiedot perustuvat tilintarkastettuun ja vahvistettuun tilinpäätökseen. Henkilöstöä koskevat tunnusluvut perustuvat konsernin henkilöstötilastoihin. Turvallisuuden tunnusluvut perustuvat VR Groupin sisäisen turvallisuusraportointijärjestelmän (TUTTI) tietoihin.

Ympäristöluvut perustuvat energian kulutuksen ja jätteiden osalta osin toimintayksiköiltä kerättyihin seurantatietoihin ja osin toimittajien raportteihin ja laskutukseen. Liikenteen päästötietojen laskennassa on käytetty VTT:n Lipasto-laskentamallin tietoja. Sähkön alkuperä ja sähköntuotannossa käytettävät energialähteet perustuvat sähkön toimittajien tietoihin.

Johtamista on kuvattu vastuualuekohtaisissa toimintapolitiikoissa ja -ohjeissa. Määrittelyjä on muun muassa yhtiökohtaisissa toimintajärjestelmissä, ympäristöjärjestelmässä, rautatieturvallisuuden sekä työturvallisuuden johtamisjärjestelmissä ja tietoturvallisuuden johtamisjärjestelmässä. Tarkempia tietoja järjestelmistä löytyy raportin viiden vastuullisuusteeman yhteydestä.

Vuosiraportin hallinnointiosion tekstit perustuvat VR-Yhtymä Oy:n selvitykseen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä. Kyseinen selvitys noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n vuonna 2015 antaman Hallinnointikoodin (Corporate Governance 2015) mukaista raportointia koskevaa ohjeistusta. VR-Yhtymä Oy:n selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2016 löytyy kokonaisuudessaan yhtiön internetsivuilta osoitteessa www.vrgroup.fi.

Vastuullisuusraportoinnin viitekehyksenä on sovellettu Global Reporting Initiativen (GRI) G4-ohjeistoa. VR Group on oman arvionsa mukaan soveltanut raportointiohjeita Core-tason mukaisesti. Vuoden 2016 raporttia ei ole varmennettu.