Logistiikan kuljetusmäärissä selvää kasvua
VR Transpointin kuljettamien tonnien määrä kasvoi vuonna 2016. Kuljetusmäärien kasvu ja toiminnan tehostaminen turvasivat liikevoiton hyvän tason. Markkinahintojen kehitys heijastui liikevaihtoon, joka säilyi viime vuoden tasolla.

Rautatielogistiikassa kuljetusvolyymien kasvu näkyi erityisesti idänliikenteessä. Sähkövedon osuuden lisääminen, liikenteen rakenteen ja työmenetelmien kehittäminen sekä junakokojen kasvattaminen tehostivat toimintaa.  

Maantieliikenteessä vuosi oli haastava kireän kilpailun ja hintatason vuoksi. Kuitenkin kotimaan maantielogistiikan kuljettamissa tonneissa oli kasvua. Kansainvälinen maantielogistiikka onnistui tuontikuljetusten lisäämisessä Venäjältä Suomeen.

829

turvallisuustuokiota VR Transpointin työpaikoilla eri puolilla Suomea

Myönteinen kehitys työ- ja rautatieturvallisuudessa jatkui myös vuonna 2016. Yhteiset riskikartoitukset ja koulutukset tiivistivät turvallisuusyhteistyötä asiakkaiden kanssa. Myös asiakastyytyväisyys säilyi hyvällä tasolla ja kehittyi myönteiseen suuntaan.

Positiivinen vire VR Transpointille tärkeiden toimialojen vientikuljetuksissa ja idänliikenteessä, parantunut suhdannetilanne ja teollisuuden uudet investoinnit luovat toiveikkuutta liiketoiminnan näkymiin. Samanaikaisesti eri toimijoiden, kuljetusmuotojen ja -reittien välinen kilpailu kotimaassa ja Venäjän-liikenteessä kiristyy.

VR Transpoint panostaa oman toimintansa jatkuvaan kehittämiseen, asiakaslähtöisyyteen ja uusiin kasvumahdollisuuksiin. Keskiössä on kaikkia osapuolia hyödyttävän yhteistyön syventäminen asiakkaiden ja logistiikkaketjun kumppanien kanssa.

Riihimäen uudessa terminaalissa
7 800

neliömetriä varastointitilaa

Poimintoja vuoden 2016 keskeisistä tapahtumista:

Caset