Talviolosuhteet

Suomen rautatieliikenteen erityispiirteitä

Suomessa raideliikenteeseen vaikuttavat erityiset ilmasto-olosuhteet. Myös Suomen yli 90-prosenttisesti yksiraiteinen rataverkko asettaa kapasiteettihaasteita. Venäjän suuntaan liikenne on vilkasta johtuen muun muassa maantieteellisestä läheisyydestä ja samasta raideleveydestä.    

Suomessa on käytössä muusta Euroopasta poikkeava raideleveys. Muun muassa tästä syystä Venäjä on ollut yhtiöllemme kansainvälistymisen luonnollinen suunta. 

Suomen rautatieliikenne on keskittynyt vahvasti Etelä-Suomeen, mutta rataverkon pullonkaulat ja rajallinen kapasiteetti vaikeuttavat junavuorojen lisäämistä. Helsingin ratapihan toimivuus on ratkaisevassa asemassa koko maan junaliikenteen sujumiselle, koska suurin osa junavuoroista lähtee Helsingistä tai päätyy sinne.

Matkustaja- ja tavaraliikenne käyttävät pääosin samoja raiteita, vain Helsingin lähiliikennealueella matkustajajunille on omat raiteensa.

Suomessa kaukojunaliikenteen myöhästymisistä merkittävä osa johtuu ratainfran häiriöistä. Kaluston suurinta nopeutta (200 km/h) voidaan hyödyntää vain pienellä osalla rataverkkoa.

Muusta Euroopasta poikkeavat vaikeat talviolosuhteet, kuten runsas lumi ja pakkanen, heikentävät rataverkon liikennöitävyyttä ja vaikuttavat kalustoon. Ne on otettava huomioon esimerkiksi liikennöinnissä ja kalustohankinnoissa.