Kun logistiikka ratkaisee

Vuoden 2018 valtakunnallista liikenneturvallisuusviikkoa vietetään 10.-14.9.2018. Teemana on turvallisesti kävellen ja pyörällä.

Vuoden 2018 valtakunnallista liikenneturvallisuusviikkoa vietetään 10.-14.9.2018. Teemana on turvallisesti kävellen ja pyörällä.

Raskaiden ajoneuvojen uudet turvalaitteet suojaavat myös jalankulkijaa

10.9.2018

Raskas liikenne on osallisena vain pieneen osaan pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden onnettomuuksista. Tulevaisuudessa turvallisuutta parantavat edelleen uusien kuorma-autojen pakolliset turvavarusteet.

Jalankulkijat ja pyöräilijät joutuvat harvoin onnettomuuksiin raskaan liikenteen kanssa.

– Olen ollut täällä töissä vuodesta 2005 alkaen enkä muista, että meillä olisi ollut sinä aikana yhtään jalankulkuonnettomuutta, sanoo VR Transpointin massatavaralogistiikan kuljetuspäällikkö Martti Saksala.

Liikenneturvan tilastot vahvistavat Saksalan havainnot. Vuonna 2017 kuorma-auto-onnettomuuksissa loukkaantuneista ihmisistä oli jalankulkijoita neljä prosenttia, pyöräilijöitä viisi prosenttia.

Ylipäätään raskaan maantieliikenteen onnettomuusluvut ovat parantuneet tasaisesti viime vuosina. Kuolonuhrien määrä raskaan liikenteen onnettomuuksissa on laskenut kolmanneksella viimeisen kymmenen vuoden aikana. Loukkaantuneiden määrä on laskenut samassa ajassa yli 40 prosentilla.

Kokeneella kuljettajalla on pelisilmää

Vaikka onnettomuuksia sattuu raskaalle liikenteelle entistä vähemmän, vaaran paikkoja on silti tarjolla erityisesti taajamissa sijaitsevilla risteysalueilla sekä purkupaikoilla.

– Ihmiset eivät välttämättä ymmärrä, miten suuri auto käyttäytyy ja millaisen tilan se tarvitsee. Lisäksi autoissa on katvealueita. Jos kuljettaja on esimerkiksi kääntymässä oikealle, hän ei välttämättä havaitse katvealueelta lähestyvää jalankulkijaa, muistuttaa Saksala.

Erityisen haastavia ovat Saksalan mielestä pääkaupunkiseudun rakennustyömaat, joissa ei tilaa yksinkertaisesti ole.

– Siellä korostuu kuljettajan pelisilmän merkitys. Kokenut kuljettaja tietää, miten auton ja purkulaitteen saa parhaiten soviteltua ahtaaseen tilaan.

VR Transpointin kansainvälisessä autoliikenteessä on omat erityspiirteensä.

– Kansainvälisessä liikenteessä käytämme yksinomaan ulkomaisia kuljettajia. Mitä enemmän pistää viestiä eteenpäin liikenneturvallisuudesta, sitä parempia tuloksia tulee. Turvallisuusajattelussa ja turvavarusteiden käytössä on päästy paljon eteenpäin, sanoo liikennepäällikkö Leif Dahlgren.

Tutka ja kamera näkevät katvealueelle

Tulevina vuosina maanteiden raskaan liikenteen turvallisuus paranee. Monet tekniset apuvälineet ovat tulleet jo pakollisiksi vakiovarusteiksi uusiin autoihin. Niitä tulee lisää liikenteeseen sitä mukaa kun autokanta uusiutuu.

– Vaikka kuljettaja ei näe katvealueella olevaa pyöräilijää tai jalankulkijaa, tulevaisuudessa uusien autojen tutkat ja kamerat havaitsevat heidät, Saksala sanoo.

Hän muistuttaa, että jalankulkijat ja pyöräilijät voivat parantaa omaa turvallisuuttaan tarkkaavaisuudella ja riittävän alhaisilla tilannenopeuksilla.

– Pyöräilijöiden nopeudet pyöräteillä ovat usein liian suuria, ja jotkut jalankulkijat kävelevät nappikuulokkeet korvilla ja katse kiinni älypuhelimen näytössä.

Tasoristeykset haasteena rautatieliikenteessä

Rautateiden liikenneturvallisuus on kokonaisuudessaan mennyt parempaan suuntaan viime vuosina.

– Rautateiden turvallisuus on parantunut tasaisesti. Esimerkiksi VR Transpointin työturvallisuusindeksi on kehittynyt suotuisasti vuodesta 2012 lähtien, sanoo rautatielogistiikan riskienhallintapäällikkö Aki Tuominen.

Jalankulkijat ovat suurimmassa vaarassa vartioimattomissa tasoristeyksissä, joita on vieläkin paljon satamissa ja terminaalialueilla, mutta myös kaupungeissa.

– Juna tulee tasoristeyksiin hiljaa ja huomaamattomasti. Jalankulkijoita voi varoittaa viheltimellä ja muilla keinoin, mutta jos joku kävelee junan eteen, juna ei koskaan pysähdy hetkessä, Tuominen muistuttaa.

Monin paikoin tasoristeyksiin on asennettu puomilaitteita ja varoitusvaloja. Näkyvyyttä risteyksissä voidaan parantaa myös uusilla tiejärjestelyillä.

Vartioimattomista tasoristeyksistä ei kuitenkaan päästä kokonaan eroon vielä pitkään aikaan. Valtion rataverkolla on noin 2 800 tasoristeystä. Vuosille 2018-2021 suunniteltu tasoristeysten turvallisuutta parantava ohjelma kattaa 65 kohdetta. 

Teiden kunto huolestuttaa

Väyläinvestoinnit ja kunnossapidon määrärahat vaikuttavat suoraan myös liikenneturvallisuuteen.

Tuominen kaipaa rautateille jalankulkijoita suojaavia aitoja taajamien läheisyyteen.

Saksalaa huolestuttaa tieverkoston rapistuminen.

– Suomen tieverkosto on päässyt huonoon kuntoon. Reikiä alkaa olla isommillakin teillä. Lisäksi talvikunnossapidossa on puutteita.

Yritysten omilla alueilla asiat ovat jo hyvällä tolalla.

– Turvallisuusajattelua on viety jo pitkään eteenpäin, ja teemme yhteistyötä asiakkaiden kanssa monella eri tasolla. Yhteisiä katselmuksia ja riskien arviointeja tehdään säännöllisesti. Eri yritysten välillä on kuitenkin suuria eroja. Osa yrityksistä investoi muita aktiivisemmin turvallisuuteen.

Hyvä paremmaksi

Turvallisuus VR Transpointissa on jo hyvällä tasolla. Miten tehdään hyvä paremmaksi?

– Opitaan virheistä, pyritään aina parempaan. Tehdään tiivistä yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Sitoutetaan henkilöstö noudattamaan ohjeita ja ymmärtämään turvallisuuden merkitys, tiivistää Tuominen.

VR Transpointin tavoitteena on päästä kokonaan eroon onnettomuuksista, työtapaturmista ja vaihtotyöpoikkeamista.

– Kaikkein tärkeintä on ennakoiva turvallisuustyö. Meidän pitää reagoida heti, kun saamme ensimmäiset indikaatiot siitä, että meillä on jokin uhka tai riski, Tuominen painottaa.

Vuoden 2018 valtakunnallista liikenneturvallisuusviikkoa vietetään 10.-14.9.2018. Teemana on turvallisesti kävellen ja pyörällä.