Kun logistiikka ratkaisee

Digiloikka on jo ovella

17.2.2016

Suomessa on paljon hyödyllistä tietoa digitaalisessa muodossa. On tärkeää saada se eri palvelujen käyttöön, todettiin SKAL:n 80-vuotisjuhlaseminaasissa tammikuun puolivälissä.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka Ry SKAL oli valinnut juhlavuoden teemakseen Hyppy Digiaikaan.

Seminaarissa esiintynyt ITS-Finlandin toiminnanjohtaja Sampo Hietanen esitteli uutta palvelua, jota hän ryhtyy vetämään MaaS.fi –portaalin kautta.

ITS tulee sanoista Intelligent Transport Systems and Services. MaaS on taas lyhenne sanoista Mobility as a service.

Palvelun tarkoitus on yhdistää henkilöliikenteen eri liikennemuodot ja tarjota asiakkaan tietokoneeseen tai mobiililaitteeseen yhtenäinen kokonaisnäkymä.

Ainakin alkuun palvelu keskittyy henkilöliikenteeseen. Siihen on lähtemässä mukaan niin bussiliikenteen kuin taksienkin edustajia. Pääomaa on koossa hiukan alle miljoona euroa, ja myös Tekes tulee hanketta. Kesäkuussa palvelun pitäisi olla valmiina, syyskuussa laajemmin ostettavissa ja ensi vuoden alussa ulkomailla.

Hietasen toiveena on saada mukaan mahdollisimman moni liikenteen toimija.

Liikenne- ja viestintäministeriö aikoo saada digitaalisen kasvuympäristön kehitystyön valmiiksi vuoden 2018 loppuun mennessä.

Kehitystyötä tukee hyvin hallituksen tavoite saada matkaviestinnän 5G-verkko kattavaksi.  

Toimivia yhteyksiä tarvitaan, jotta yksi liikenneministeriön tavoite eli esineiden internet voi kehittyä.

Esineiden internetissä liikennevälineiden on pystyttävä esteettä kommunikoimaan keskenään, mutta myös huoltoon, omaan yritykseen ja tietysti asiakkaisiin.

Digitaalisen kasvuympäristön kehittämistyö etenee liikenne- ja viestintäministerin johdolla yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön ja elinkeinoelämän kanssa. Kyseessä on yksi hallituksen kärkihankkeista.

Hanke käynnistyi syksyllä 2015. Sen on tarkoitus valmistua vuoden 2018 loppuun mennessä.